15.11.1990

Seinäjoen kihlakunnanoikeuden päätös 24.8.1988

Kihlakunnanoikeus on Pohjanmaa Oy:n kanteesta katsonut selvitetyksi, että G ja H olivat ajalla 1.5.1982-5.10.1985 yhtiön kanssa 16.3.1982 tekemiensä vuokra- ja markkinointisopimusten nojalla harjoittaneet vähittäiskauppaliikettä Perhon kunnassa toiminimellä Markun Valinta.

A, B, C ja D sekä E ja F olivat 27.3.1982 allekirjoitetulla sitoumuksella sitoutuneet yhteisvastuulliseen omavelkaiseen takaukseen kaikkien niiden tavaraja rahaluottojen sopimuksen mukaisesta maksamisesta, jotka yhtiö oli myöntänyt tai vastaisuudessa myöntäisi G:lle ja H:lle samoin kuin kaikista muistakin maksuvelvollisuuksista, joihin G ja H joutuivat yhtiölle antamiensa sitoumusten vuoksi tai joihin yhtiö joutui G:n ja H:n puolesta antamiensa sitoumusten vuoksi.

G ja H vastasivat 5.10.1985, oikeastaan 7.10.1985, laaditun lopettamissopimuksen mukaan edelleen kaikista veloistaan ja muista sitoumuksistaan siltä osin kuin tavaravaraston, kaluston ja myymäläsaatavien arvo ei riittänyt kuittaamaan yhtiön saatavia Markun Valinnalta.

Yhtiön tiliotteiden ja laskelmien mukaan, joita ei ollut näytetty vääriksi sen enempää perusteiltaan kuin määriltäänkään, yhtiön saatava G:ltä ja H:lta oli vielä vaaditut 115.439 markkaa 23 penniä.

Mitä erityisesti tuli vielä perimättä olleisiin myymäläsaataviin, mainitun lopettamissopimuksen mukaan ne kuuluivat G:lle ja H:lle eikä yhtiötä vastoin suostumustaan voitu velvoittaa niiden määrällä hyvittämään G:tä ja H:ta. Se seikka, että yhtiö oli perinyt niistä enemmän kuin alunperin oli sovittu, ei luonut tällaista velvollisuutta.

Mitä sitten tuli takaajiin, kihlakunnanoikeus sen perusteella, että yhtiön saatava suhteellisen lyhyessä ajassa oli noussut olennaisesti suuremmaksi kuin sitoumusta annettaessa oli voitu kohtuudella odottaa, ja että takaajien taholta jo oli suoritettu yhtiölle 240.000 markkaa, on katsonut, että takaajiin nähden oli sovellettava varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n säännöksiä. Kihlakunnanoikeus on katsonut kohtuulliseksi, että heidän yhteisesti vastattavakseen jäi yksi viidesosa vielä maksamatta olleesta määrästä.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut G:n ja H:n yhteisvastuullisesti suorittamaan yhtiölle 115.439 markkaa 23 penniä 16 prosentin vuotuisine korkoineen haastepäivästä 10.11.1986 lukien. A, B, C ja D sekä E ja F on velvoitettu yhteisvastuullisesti osallistumaan tuon määrän maksamiseen 34.631 markan määrällä samalla tavoin laskettavine korkoineen. Yhtiö takaajiin nähden kuten myös takaajat ovat saaneet itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Vaasan hovioikeuden tuomio 8.2.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö ja A olivat saattaneet jutun, on lausunut, että yhtiön kannetta vastustaessaan takaajat eivät olleet vaatineet takaussitoumuksensa sovittelemista varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla. Sovitellessaan sitoumusta mainitulla perusteella kihlakunnanoikeus oli näin ollen perustanut ratkaisunsa seikkaan, johon vastaajat eivät olleet vedonneet. Sen vuoksi kihlakunnanoikeuden ei olisi tullut antaa lausuntoa takaajien vastuun kohtuullistamisesta.

Näillä perusteilla hovioikeus on muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä siten, että lausunto takaajien vastuun kohtuullistamisesta on poistettu. A, B, C ja D sekä E ja F on velvoitettu yhteisvastuullisesti G:n ja H:n kanssa suorittamaan yhtiölle 115.439,23 markkaa 16 prosentin korkoineen 10.11.1986 lukien sekä korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa 20.000 markalla 16 prosentin korkoineen 24.8.1988 lukien.

A on yhteisvastuullisesti G:n kanssa velvoitettu korvaamaan yhtiön vastauskulut hovioikeudessa 600 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

Takaajat eivät ole kihlakunnanoikeudessa yhtiön kannetta vastustaessaan nimenomaisesti vaatineet takaussitoumuksensa sovittelemista varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla. Kuitenkin A on tämän jutun yhteydessä yhtiöön kohdistamassaan kanteessa vaatinut takaussitoumuksen julistamista pätemättömäksi ja muutoinkin esittänyt takaussitoumuksen kohtuuttomuutta koskevia näkökohtia. C sekä E ja F ovat kihlakunnanoikeudessa tarkoittaneet yhtyä A:n esittämiin näkökohtiin. Myös yhtiö on ymmärtänyt mainittujen vastaajien vaatineen takaussitoumuksen kohtuullistamista, koska se on kihlakunnanoikeudessa esittämässään kirjoituksessa itsekin ottanut kantaa takaussitoumuksen sovittelemiseen. Kohtuullistamisvaatimusta ei tarvitse esittää nimenomaisesti, vaan riittää, jos se ilmenee muuten asianosaisen oikeudenkäynnissä esittämistä vaatimuksista.

Kihlakunnanoikeus ei siten ole menetellyt virheellisesti antaessaan lausunnon A:n ja C:n sekä E:n ja F:n takausvastuun kohtuullistamisesta.

Sen sijaan B:n ja D:n takausvastuun kohtuullistamisesta kihlakunnanoikeuden ei olisi tullut antaa lausuntoa, koska he olivat laillisesti haastettuina jääneet kokonaan saapumatta kihlakunnanoikeuteen eikä heidän siten voida katsoa vaatineen takaussitoumuksensa kohtuullistamista. Tämän vuoksi hovioikeus ei ole menetellyt virheellisesti poistaessaan kihlakunnanoikeuden antaman lausunnon B:n ja D:n takausvastuun kohtuullistamisesta.

Harkitessaan takaussitoumuksen kohtuullistamista A:n ja C:n sekä E:n ja F:n osalta Korkein oikeus kuitenkin katsoo, että takaajien lukumäärän ja heidän vastattavakseen jääneen velan määrän johdosta asiassa ei ole varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n mukaisia edellytyksiä takaussitoumuksen kohtuullistamiseen.

Koska A, B, C ja D sekä E ja F ovat hävinneet jutun Korkeimmassa oikeudessa, tulee heidän korvata yhtiön kulut täällä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A, B, C ja D sekä E ja F velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan Pohjanmaa Oy:lle korvaukseksi sillä täällä olleista vastauskuluista 1.600 markkaa 16 prosentin korkoineen tuomion antamisesta.